On tullut aika viimoisen kirjotuksen. Sillon heinakuisessa ruisrokin jalkeisessa tarinanpoikasessa olin varma, etten selviaisi reissusta kommelluksitta. Kaikki on kuitenkin mennyt putkeen, ainut varsinainen ongelma oli se helvatan passi. Paula siis sai kuin saikin Kambodzasta "laisser-passer"-dokumentin, jolla rajan ylitys Thaimaahan luonnistui. Samalla piti tosin jostain kumman syysta hankkia myos Thaimaan viisumi, vaikka normaalisti kyseinen harpake saadaan rajalla. Poipetin rajanylityksessa passivirkailija sitten katteli Paulan passia ja sita paperia ja kysas, etta "Why this paper? Your passport OK". Sit se naureskeli ja naytti paperia kollegalleen, joka nauro vahan lisaa. Rikkinaisen passin suhteen thaimaalaiset ei siis oo millaskaa, mutta better safe than sorry. Nyt on sitten uusi passi ja kaikki.
Kambodzasta piti viela kertoa sellainen kummallisuus, etta siella kelpas ameriikan dollarit. Kaikkialla sai maksaa kayttaen joko dollareita tai rieleja tai molempia sekaisin, eivatka raha-automaatit syotaneet ulos muuta kuin dollareita. Vietnamissakin meille sanottiin lahes poikkeuksetta hinnat aina dollareina, mika oli arsyttavaa, silla ei meilla nyt ollu hajua mistaan dollareiden kursseista. Kambodzassa koko dollaritouhu vietiin ihan uudelle tasolle. Oli vahan absurdi olo siina maksella kadulla hedelmia dollareilla, mutta minkas teet.
Siirryttiin bussilla Kambodzasta Thaimaan Bangkokiin torstaina, matka kesti jonkun 10 tuntia. Bangkokiin paastyamme mentii hostelliin ja saatiin jalleen kerran tuta turistien huijausyritykset. Meilta koitettii ottaa taksimatkasta 300 bahtia (joku 7,5 euroa)sanoen, etta "you know traffic hour, traffic hour, is an hour drive", kun sitten rehellisen kuskin kyyditsemina paastiin 80 bahtilla (2e) puolessa tunnissa. Kyseinen huijarikuski naytteli jotain kurkunleikkausliikkeita, ku noustiin mittaritaksin kyytiin. Jos jotain en jaa kaipaamaan Aasiasta, ni se on sekopaiset taksi/tuktuk/mopo-kuskit.
Bangkokissa ei oikein ollut aikaa muuhun kun viimeiseen ateriaan (ei ollut ihan samaa ku uudessa testamentissa, oli suorastaan kuvottavaa) ja muutamalle lasilliselle. Bangkok oli meitsista mainettaan siistimpi mesta, olisin viihtyny siella vahan kauemminkin. Kaytiin tietysti Bangkokin kuuluisammalla kadulla, Khao San Roadilla, joka on Bangkokin reppureissaajakeskittyma. Siella tunnelma oli sekoitus ruotsinlaivaa (oottekste muuten koskaa miettiny, ett kayttaaks ruotsalaiset ruotsinlaivoista nimitysta finska botar? koska meitsi on, enka vielakaan tieda) seka Costa del Solia humalaisine palmujen tahtiin huojuvine miehineen, kauppoineen ja kauppiaineen, katuartisteineen ja lukemattomine baareineen.
Tavattiin siina Khao San Roadilla iltaa istuessamme sitten Teemu Suomesta, joka oli tullut vaihtoon Bangkokiin. Puhuttiin englantia, kun messissa oli myos Teemun itavaltalainen ystava. Hetken jutustelun jalkeen vaihdettiin hetkeksi suomeen, mutta Teemu-poika olikin ihan unohtanut tuon armeliaan kotikielemme. "You know it's difficult, I have been away for two weeks, tie-tie-tiedattehan, ma en muista sanoja". Olin vahan, etta hajoo siihen urpo, meitsi saatto unohtaa jonku kaks sanaa ollessani vuoden pois Suomesta. Tan Teemu-pojan tapaamisesta tulikin muuten mieleeni, etta ei paljon suomalaisia reissulla tavattu. Saigonissa juuri kun oltiin paasty tata ihmettelemasta, smurffin lakeja noudattaen kuuluu jostain huuto "Paula!". Siella sitten Saigonin kaduilla tormattiin Roopeen, Paulan poikaystavan kaveriin. Kyseinen veikko oli menossa Balille vaihtoon, mutta lahtenyt ensin ystavansa kanssa vahan kiertelemaan Aasiaa. Tan taysin randomtormayksen jalkeen oli vahan sellanen fiilis, etta what thö hell (P.Laakso), maailma on pieni.
Bangkokista mun ja Pian AirAsia-lento lahti kuudelta aamulla, joten ei siina paljon nukkumaan kerennyt. Oon ennenkin matkustellut vahan miten sattuu, mutta taa oli ehka huomattavasti hirvittavin lentomatka ikina. Paastiin kuitenkin Hong Kongiin ja saatiin hotlakin, joka oli kylla hirvittavin loukko, jossa oon ikina nukkunut. Ainoa mika puuttui, oli torakat. Mut eipa se enaa paljoa haitannut, vaikka vaihdoin kylla mestaa viimoseksi yoksi. Pia lahti eilen jo Suomeen, mut meitsi sillon joskus helmikuussa pihisteli lentolippujen hinnoissa ja lennan kotiin vasta tanaan, kun oli halvempaa. Ei tosin ollut moisessa mitaan jarkea, mulla on varmaan mennyt yhta paljon rahaa tanaan, kun sen lentolipun erotus olis ollu... Viimeks ku tein moisen tempauksen paluureissu piteni puolella ja laukut seilas pari paivaa ympari Neuvostoliittoa, mutta eihan sita ihminen virheistaan opi..
Nyt sitten odottelen, etta on aika nousta bussiin kohti lentokenttaa ja Suomea. Vahan janskattaa noitten painorajotusten kanssa, kun oon ostanu niin pal tuliaisia. Hahaa. Itselleni tosin lahinna. Taidanpa menna viela kerran sushille. Loydettiin Pian kanssa maailman paras sushiravinteli. Siella menee semmonen linja tiskin ympari, josta saa ottaa haluamiaan susheja. Aivan sairaan hyvaa! Totuuden nimissa kaytiin kylla Burger Kingissakin, mut se ei oo niin paha, koska sita ei oo Suomessa. Sitapaitsi se on niin pal parempaa ku makki. Tanaan soin aamiaiseksi viel kerran vietnamilaisen pho-keiton, mut se ei ollu niin hyvaa ku vietnamissa. Tyypillista.
Wingstromin siivet (on muuten aivan uskomattoman kempo bloginimi, oli olevinaan hauska lappa joskus, kiitti Emppu) sulkeutuvat siis tan kirjoituksen myota, ellen innostu lisaamaan kuvia ja raapustamaan jotain Suomessa. Kiitos kaikille viidelle lukijalleni, ootte ollut armeliaita kritiikin suhteen. Kahtellaan, etta kunhan saadaan Tuugigin kanssa lentoliput handyyn, niin on ehka aihetta taas kirjotella lissaa. Jaupau.
Huomenna tahan aikaan +30 minuuttia oon Suomessa, yeah.
Kiitos ja anteeksi,
Saara
sunnuntai 22. elokuuta 2010
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Kambodza
Ylitettiin raja maanantaina eika se tietystikaan mennyt ilman kommelluksia. To cut the long story short on meilla ollut ongelmia rikkoutuneen passin kanssa ja Suomella ei oo Kambodzassa suurlahetystoa. Sen johdosta ollaan kayty Saksan ja Ranskan suurlahetystoissa (joissa molemmissa kaikki olivat lounastauolla joku kolme tuntia ja meidan piti ehtia kahdelta lahtevaan bussiin, joten no can do), kayty tapaamassa Ranskan kunniakonsulia, joka yllari oli lomalla Ranskassa ilman sijaista, yritetty soittaa tunnin verran Suomen Bangkokin suurlahetystoon (onnistuttiin viimein ja asiat selkenivat) ja jakauduttu kahtia, kun oli pakko lahtea Kambodzan paakaupunkiin Phnom Pehniin hakemaan dokumenttia, jolla paasis Thaimaan rajan yli. Aikamoinen hardelli siis, mutta nyt kaiken pitais viimein olla ok ja huomenna tarkoitus olisi lahtea kohti Bangkokia. Bangkokissa ehditaan olemaan vaan yks ilta, kun mulla ja Pialla lahtee lento Hong Kongiin ja KatiPaula uuden passin saatuaan lahtee jonnekin pain Thaimaata.
Viime kerralla olin niin tohkeissani, etta unohdin kertoa kaikkein jannittavimman asian koko Da Latin "vuoristoreissulta". Syotiin kirjaimellisesti paskaa. Anteeksi vulgaari kielenkaytto, mutta nyt voidaan rehel sanoa, etta joku "tastes like shit". Kyseessa oli vietnamilainen erikoisuus "weasel chocolate", joka tehdaan vahan erikoisella tavalla. Weasel on ilmainensanakirja.org:n mukaan jonkinlainen naata, jolle syotetaan kahvinpapuja. Kahvinpavut syotyaan naata lopulta ulostaa ne ja uloste laitetaan aurinkoon kuivumaan. Kuivuneesta ulosteesta tehdaan kahvia seka ainakin suklaata. Herattaa varmasti veden kaikkien kielilla. Meille ei luonnollisesti kerrottu suklaan alkuperaa tarjottaessa, joten paastiin kaikki toteamaan kakasta, etta "it's so gooood". Se kylla oli. Toiste en ehka silti soisi.
Ollaan muutenkin vahan tapailtu Madcookin jalanjalkia, silla suuhun on mennyt niin heinasirkkaa kuin skorpioniakin. Heinasirkka oli hyvaa: luultavasti sen takia, etta se oli keitetty rasvassa ja paneroitu, mutta skorpioni oli kuvottavaa. Kambodzalainen ruoka on jalleen hyvaa, mutta erehdyin tanaan ottamaan jonku paikallisen keiton kysymatta sen tulisuutta. Vetistelin siina sitten kupposeni aarella minka kerkesin, voimakkaasti maustetut ruuat ei vaan oo mun juttu. Jouduin tossa paivana eraana myos ottamaan elamani ensimmaisen imodiumin. Pitanee pyortaa puheeni mun mahan teraksisyydesta. Saali, yks supersankarivoima vahemman.
Tanaan sitten KatiPaulan suunnattua kohti Phnom Pehnia mentiin Pian kanssa tutkimaan Angkor Watin temppeleita a.k.a. maailman kahdeksatta ihmetta. Ihmeelliset ne olivatkin: ei voi tajuta miten moiset temppelit on pykatty pystyyn 1100-luvulla. Lonely Planet vaittaa, etta paiva on liian vahan temppeleiden toljottelulle, mut meille se riitti oikein mainiosti. Noustiin jo puol viidelta aamulla, jotta nahtais siella auringonnousu. Ideana melkoisen romanttinen, mutta pilvisella saalla vaikea toteuttaa. Katteltiin temppeleita sitten joku kahdeksan tuntia, mutta palattiin hotlalle jo ennen kuuluisaa auringonlaskua. Smurffin lakeja seuraten aurinko rupes tietysti paistamaan kun paastiin takaisin, mutta nyt ollaan vahan liian nuutuneita uudelle kierrokselle, kun aurinkokin laskee melkoisen pian. Auringonlasku Angkor Watin ylla jaanee seuraavalle visiitille.
Temppeleista osa oli kaivettu "esiin" ja osa jatetty "luonnontilaansa", joten saatiin vahan Indiana Jones/Hopo (meitsille paljon tutumpi aku ankka-addiktion myota) seka Lara Croft-fiboja ilmoille. Angkor Wat on itseasiassa vain sen suurimman temppelin nimi, joka oli muinoin Angkorin kuningaskunnan paakaupunki, yleisnimitys on the Temples of Angkor. Just to get the facts straight.
Kun ylittaa rajan Suomesta Ruotsiin sita tuskin huomaa, mutta tultaessa Vietnamista Kambodzaan oli ero aika hurja (ei empiirista tietoa milta tuntuu menna Suomesta Venajalle, mutta saattaa olla samanlainen kokemus). Kambodzan maaseutu oli upeeta riisipeltoineen, mutta kaikkialla naytti koyhalta. Oon ollut koyhissa maissa ennenkin, mutta kylla pienten kerjalaislasten seka hokkelikylien nakeminen on aina vaikeeta. Ei oikeen tieda, ett miten pitais suhtautua koko asiaan ja tulee sellanen olo, ettei kuuluis olla taalla pallistelemassa muitten kurjuutta. Pitaa vaan luvata itselleen, etta ei osta enaa Hennesin made in Cambodia-vaatteita jne. mutta kuinka helppoa sekin sitten on?
Kambodza on muuten viralliselta nimeltaan Kingdom of Cambodia. Enpa tiennyt totakaan ennen. Tai sitten sita, etta vuosina 1975-1979 taalla riehui semmoinen sekopaa nimeltansa Pol Pot, joka tapatti pari miljoonaa kambodzalaista. Aijan unelmana oli tehda Kambodzasta sosialistinen valtio, joten markkinatalous, yksityisomaisuus ja raha lakkautettiin samalla kun kansa pakotettiin kaupungeista maalle toihin.Uskonnot kiellettiin. Sivistyneistö, varakkaat ihmiset ja liike-elämässä toimineet surmattiin (wikipedia). Perheet joutuivat erilleen toisistaan ja koko kansasta puolet menetti kotinsa. Vietnamilaiset laitto touhulle lopun, muttei hommat siita parantuneet, kun koko systeemi oli kerralla mennyt pain persnettoa. Lisaksi oli se kylma sota ja ian ikinen skisma lannen ja idan valilla, joten yhteistoimet maan pelastamiseksi eivat tulleet kysymykseen. Koko hommasta ei kuitenkaan huomaa ihmisissa jalkeakaan nykypaivana. Melko sairas setti, mutta eniten havettaa, ettei koko hommasta ollu harmainta haisuakaan, vaikka niin ollaan ylioppineita. Jep.
Kambodzassa on turisteja kohtaan taysin erillainen meisinki, ku Vietnamissa. Taalla meita vedatetaan ihan sata nolla. Ekana iltana meille koitettiin vaittaa, etta meian varaama hotelli on "liian kaukana" keskustasta (oikeasti 1km, meille sanottiin 5km) ja etta meidan kannattais menna tuktuk-kuskin kummin kaiman koiran kaverin hotelliin sen sijaan. Lisaksi samainen kuski laskutti meilta 8 dollaria 4 dollarin sijaan, mutta koska vetta tuli kuin aisaa, oltiin vasyneita seka vittuuntuneita, lyotiin se aijalle kateen muutaman kainon "I HATE YOU" lausahduksen jalkeen. Sen sekopaan jalkeen ollaan tosin maksettu huomattavasti vahemman, joten kaikki ei ole perseesta. Taalla kuitenkin koitetaan rahastaa turisteilla kuin Roomassa ikaan ja kaikki on koko ajan myymassa jotain. Paikalliset puhuvat hammastyttavan hyvaa englantia ja huutelevat koko ajan "my lady", kun vietnamilaiset puhuttelivat lankkareita "my friend". Tanaan myos muutama kambodzalainen pikkupoika tiesi, etta Suomen paakaupunki on Helsinki. WTF?.
(huom. kokemukset perustuu vaan Siem Reappiin, joka on ehka koko Aasian turistiorientunein kaupunki, silla taalla on riittanyt vakea siita asti, kun Angkor Watin temppeluit loydettiin uudestaan)(tietysti on myos ymmarettava, etta paikalliset koittaa tehda elantonsa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Silti huijaaminen kylla vituttaa).
Ollaan taalla jossain norjalaisten perustamassa guesthousessa, jossa on uima-allas! Aikamoista luksusta tan kaiken kuumuuden ja kosteuden keskella. Majoitukseen muutenkin liittyvana mielenkiintoisena kuriositeettina kerrotakoon, etta meilla on jo kolme kertaa eri hostelleissa ollut huonenumero 301! Se tarkoittaa usein myos rappusia ja tallakin kertaa ollaan ylimmassa kerroksessa. Meitsi on aika fit, kun paasen kotiin. Not.
Pahkinankuoressa sanottakoon, etta meian Kambodzan kokemusta varittaa aika vahvasti koko passiepisodi, uskoisin etta KatiPaulan kokemukset koko maasta jaavat suhteellisen negatiivisiksi. Koko homma on ylipaataan perseesta, silla passi on rikki valmistusvirheen takia. Niita on liikkeella enemmankin. Muistan kun meian isalla kerran irtosi passista koko kuvasivu, mutten kuollaksenikaan muista, etta miten se koko juttu selvitettiin.
Japajapa, enkohan oo japatellu jo ihan tarpeeksi. Huomenna lahto siis kohti Bangkokia 8.00, lento Hong Kongiin perjantaina 06.30 ja lento takasin Suomeen lahtee sunnuntaina 23.55. Varmaan kirjottelen Hong Kongista viela jotain, silla joudun olemaan siella yksikseni hetken aikaan, kun Pia lahtee jo lauantaina kohti Pohjolaa.
Kuvia en oo hetkeen onnistunu lisaamaan. Ehka jaksan viela, ehka en. Se jaakoon nahtavaksi.
Ens viikolla nahraan!
Viime kerralla olin niin tohkeissani, etta unohdin kertoa kaikkein jannittavimman asian koko Da Latin "vuoristoreissulta". Syotiin kirjaimellisesti paskaa. Anteeksi vulgaari kielenkaytto, mutta nyt voidaan rehel sanoa, etta joku "tastes like shit". Kyseessa oli vietnamilainen erikoisuus "weasel chocolate", joka tehdaan vahan erikoisella tavalla. Weasel on ilmainensanakirja.org:n mukaan jonkinlainen naata, jolle syotetaan kahvinpapuja. Kahvinpavut syotyaan naata lopulta ulostaa ne ja uloste laitetaan aurinkoon kuivumaan. Kuivuneesta ulosteesta tehdaan kahvia seka ainakin suklaata. Herattaa varmasti veden kaikkien kielilla. Meille ei luonnollisesti kerrottu suklaan alkuperaa tarjottaessa, joten paastiin kaikki toteamaan kakasta, etta "it's so gooood". Se kylla oli. Toiste en ehka silti soisi.
Ollaan muutenkin vahan tapailtu Madcookin jalanjalkia, silla suuhun on mennyt niin heinasirkkaa kuin skorpioniakin. Heinasirkka oli hyvaa: luultavasti sen takia, etta se oli keitetty rasvassa ja paneroitu, mutta skorpioni oli kuvottavaa. Kambodzalainen ruoka on jalleen hyvaa, mutta erehdyin tanaan ottamaan jonku paikallisen keiton kysymatta sen tulisuutta. Vetistelin siina sitten kupposeni aarella minka kerkesin, voimakkaasti maustetut ruuat ei vaan oo mun juttu. Jouduin tossa paivana eraana myos ottamaan elamani ensimmaisen imodiumin. Pitanee pyortaa puheeni mun mahan teraksisyydesta. Saali, yks supersankarivoima vahemman.
Tanaan sitten KatiPaulan suunnattua kohti Phnom Pehnia mentiin Pian kanssa tutkimaan Angkor Watin temppeleita a.k.a. maailman kahdeksatta ihmetta. Ihmeelliset ne olivatkin: ei voi tajuta miten moiset temppelit on pykatty pystyyn 1100-luvulla. Lonely Planet vaittaa, etta paiva on liian vahan temppeleiden toljottelulle, mut meille se riitti oikein mainiosti. Noustiin jo puol viidelta aamulla, jotta nahtais siella auringonnousu. Ideana melkoisen romanttinen, mutta pilvisella saalla vaikea toteuttaa. Katteltiin temppeleita sitten joku kahdeksan tuntia, mutta palattiin hotlalle jo ennen kuuluisaa auringonlaskua. Smurffin lakeja seuraten aurinko rupes tietysti paistamaan kun paastiin takaisin, mutta nyt ollaan vahan liian nuutuneita uudelle kierrokselle, kun aurinkokin laskee melkoisen pian. Auringonlasku Angkor Watin ylla jaanee seuraavalle visiitille.
Temppeleista osa oli kaivettu "esiin" ja osa jatetty "luonnontilaansa", joten saatiin vahan Indiana Jones/Hopo (meitsille paljon tutumpi aku ankka-addiktion myota) seka Lara Croft-fiboja ilmoille. Angkor Wat on itseasiassa vain sen suurimman temppelin nimi, joka oli muinoin Angkorin kuningaskunnan paakaupunki, yleisnimitys on the Temples of Angkor. Just to get the facts straight.
Kun ylittaa rajan Suomesta Ruotsiin sita tuskin huomaa, mutta tultaessa Vietnamista Kambodzaan oli ero aika hurja (ei empiirista tietoa milta tuntuu menna Suomesta Venajalle, mutta saattaa olla samanlainen kokemus). Kambodzan maaseutu oli upeeta riisipeltoineen, mutta kaikkialla naytti koyhalta. Oon ollut koyhissa maissa ennenkin, mutta kylla pienten kerjalaislasten seka hokkelikylien nakeminen on aina vaikeeta. Ei oikeen tieda, ett miten pitais suhtautua koko asiaan ja tulee sellanen olo, ettei kuuluis olla taalla pallistelemassa muitten kurjuutta. Pitaa vaan luvata itselleen, etta ei osta enaa Hennesin made in Cambodia-vaatteita jne. mutta kuinka helppoa sekin sitten on?
Kambodza on muuten viralliselta nimeltaan Kingdom of Cambodia. Enpa tiennyt totakaan ennen. Tai sitten sita, etta vuosina 1975-1979 taalla riehui semmoinen sekopaa nimeltansa Pol Pot, joka tapatti pari miljoonaa kambodzalaista. Aijan unelmana oli tehda Kambodzasta sosialistinen valtio, joten markkinatalous, yksityisomaisuus ja raha lakkautettiin samalla kun kansa pakotettiin kaupungeista maalle toihin.Uskonnot kiellettiin. Sivistyneistö, varakkaat ihmiset ja liike-elämässä toimineet surmattiin (wikipedia). Perheet joutuivat erilleen toisistaan ja koko kansasta puolet menetti kotinsa. Vietnamilaiset laitto touhulle lopun, muttei hommat siita parantuneet, kun koko systeemi oli kerralla mennyt pain persnettoa. Lisaksi oli se kylma sota ja ian ikinen skisma lannen ja idan valilla, joten yhteistoimet maan pelastamiseksi eivat tulleet kysymykseen. Koko hommasta ei kuitenkaan huomaa ihmisissa jalkeakaan nykypaivana. Melko sairas setti, mutta eniten havettaa, ettei koko hommasta ollu harmainta haisuakaan, vaikka niin ollaan ylioppineita. Jep.
Kambodzassa on turisteja kohtaan taysin erillainen meisinki, ku Vietnamissa. Taalla meita vedatetaan ihan sata nolla. Ekana iltana meille koitettiin vaittaa, etta meian varaama hotelli on "liian kaukana" keskustasta (oikeasti 1km, meille sanottiin 5km) ja etta meidan kannattais menna tuktuk-kuskin kummin kaiman koiran kaverin hotelliin sen sijaan. Lisaksi samainen kuski laskutti meilta 8 dollaria 4 dollarin sijaan, mutta koska vetta tuli kuin aisaa, oltiin vasyneita seka vittuuntuneita, lyotiin se aijalle kateen muutaman kainon "I HATE YOU" lausahduksen jalkeen. Sen sekopaan jalkeen ollaan tosin maksettu huomattavasti vahemman, joten kaikki ei ole perseesta. Taalla kuitenkin koitetaan rahastaa turisteilla kuin Roomassa ikaan ja kaikki on koko ajan myymassa jotain. Paikalliset puhuvat hammastyttavan hyvaa englantia ja huutelevat koko ajan "my lady", kun vietnamilaiset puhuttelivat lankkareita "my friend". Tanaan myos muutama kambodzalainen pikkupoika tiesi, etta Suomen paakaupunki on Helsinki. WTF?.
(huom. kokemukset perustuu vaan Siem Reappiin, joka on ehka koko Aasian turistiorientunein kaupunki, silla taalla on riittanyt vakea siita asti, kun Angkor Watin temppeluit loydettiin uudestaan)(tietysti on myos ymmarettava, etta paikalliset koittaa tehda elantonsa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Silti huijaaminen kylla vituttaa).
Ollaan taalla jossain norjalaisten perustamassa guesthousessa, jossa on uima-allas! Aikamoista luksusta tan kaiken kuumuuden ja kosteuden keskella. Majoitukseen muutenkin liittyvana mielenkiintoisena kuriositeettina kerrotakoon, etta meilla on jo kolme kertaa eri hostelleissa ollut huonenumero 301! Se tarkoittaa usein myos rappusia ja tallakin kertaa ollaan ylimmassa kerroksessa. Meitsi on aika fit, kun paasen kotiin. Not.
Pahkinankuoressa sanottakoon, etta meian Kambodzan kokemusta varittaa aika vahvasti koko passiepisodi, uskoisin etta KatiPaulan kokemukset koko maasta jaavat suhteellisen negatiivisiksi. Koko homma on ylipaataan perseesta, silla passi on rikki valmistusvirheen takia. Niita on liikkeella enemmankin. Muistan kun meian isalla kerran irtosi passista koko kuvasivu, mutten kuollaksenikaan muista, etta miten se koko juttu selvitettiin.
Japajapa, enkohan oo japatellu jo ihan tarpeeksi. Huomenna lahto siis kohti Bangkokia 8.00, lento Hong Kongiin perjantaina 06.30 ja lento takasin Suomeen lahtee sunnuntaina 23.55. Varmaan kirjottelen Hong Kongista viela jotain, silla joudun olemaan siella yksikseni hetken aikaan, kun Pia lahtee jo lauantaina kohti Pohjolaa.
Kuvia en oo hetkeen onnistunu lisaamaan. Ehka jaksan viela, ehka en. Se jaakoon nahtavaksi.
Ens viikolla nahraan!
lauantai 14. elokuuta 2010
Da Lat ja goodbye Vietnam
Yes. Ollaan hostellilla venaamassa bussia Da Latista takasin kohti Saigonia. Da Lat on vuoristokyla Vietnamin keskiylangolla. Tultiin tanne vuorien ja viileamman ilman toivossa. Vuoria oli, mutta niin oli myos sadetta, mika vesitti osan suunnitelmista. Eilen kuitenkin mentiin paikallisten skoottereiden "takapenkilla" (sori aiti) ympari maaseutua ja nahtiin yhta ja toista Vietnamista. Oli meikalaiselle elamani eka kerta skootterin kyydissa, joten oli melko uhkarohkeeta!
Vietnamilaiset eivat "koskaan" osta ruokaa jaakaappiin, vaan kaikki ostetaan aina samana paivana kadulta. Niinpa mentiin aamulla kaymaan paikallisella marketilla ja seisottiin Paulan kanssa vieressa, kun paikallinen mamselli osti kissanpennun illalliseksi. Eipa siina mitaan, ei niittenkaan mielesta varmaa oo nattia, ett me vedetaan poroa. Tosin yhdenkaan poron nimi tuskin on Simo tai Napsu tai Verho tai Mansikki tai Juniori tai joku muu niista paristakymmenesta mielikuvituksellisesta kissan nimesta, joita meilla on pienena jaloissa pyoriny. Sen takia vahan suretti koko episodi.
Maisemat meidan moporetkella oli muikeat, vuoria riitti silminkantamattomiin. Kaytiin tsiigailemassa paikallista kahvifarmia: Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvintuottaja. Kiinnostaa varmaan, mutta viime vuonna oli vuoristoporukka rikastunu, kun Brasilia ei ollut pystyny tuottamaan niin pal kahvia. Siina sita globalisaatiota kerrakseen. Se meian opas kuitenkin ylpeena selitti, ett sen porukoiden farmi oli viime vuonna tuottanut jopa 30 000 dollaria (25 000 euroa). Vietnamissa se on tosin kylla ihan ketullinen summa rahaa.
Tavattiin reissullamme vuoristokansaa, joiden elama ei tuntunut olevan ihan talta vuosisadalta. En tosin tieda, paljonko se meian mopo-opas Rot juttuja varitti, mutta porukka uskoo mm. taikuuteen ja haamuperheisiin (mm. yks perhe oli pari vuotta takaperin tapettu, koska ne oli "haamuja"). Jarjestetyt avioliitot on tavallisia eika kellaan oikeastaan ole sahkoa. Tavallisten vietnamilaistenkin elamasta saatiin kuulla yhta ja toista. Taa olis muutaman tuntemani veikkosen unelmamaa: feminismi sanaa ei taida edes olla olemassa vietnamin kielessa. Kuulemamme mukaan on tavallista, etta mies viettaa illat kapakoissa/ystavien kanssa, kun nainen laittaa ruokaa, pyykkaa, hoitaa lapsia jne. Tastakin on tietysti olemassa poikkeuksia.
Yhdella pojalla oli taalla muuten paallansa paita, johon oli piirretty sammakko, rapu ja koira, joiden alle oli suloisesti kirjoitettu "frog, crab, bitch". Joku oli paitaa tehdessaan ilmeisesti sanakirjasta ottanut suoran kaannoksen narttukoiralle.. Muutenkin paikallisten enklanti on melko varikasta, suosituin lausahdus on "same same". Toimii vastauksena aina, kun vastapuoli ei tajua, mita yritat sanoa. Yhdessa hotlassa meidan oli myos poistuttava hotellista "before moon". Ero lukujen forteentousand ja fortitausand valilla on mahdotonta kuulla. Rahallisesti kyse ei ole suurista summista, mutta ketuttaa aina, jos joutuukin maksamaan sen fortitausandin.
Luottamus paikallisten ystavallisyyteen sai pienoisen kolauksen illallisella Da Latissa. Mentiin paikalliseen katuravinteliin, jossa kukaan ei oikeen osannut englantia. Tilattiin jotain sopivalta kalskahtavaa ja kaikki pl. Laula Paakso saivat tilaamaansa. Saatiin myos vahan ylimaarasta riisia, mutta aateltiin sen kuuluvan asiaan. Laskun tullessa meita velotettiinkin sitten ylimaarasista riisista, ja oltiin vahan, etta wtf, muttei jaksettu tapella. Ennen ruokailua meille oli poytaan tuotu savetpyyhkeet, jotka oltiin kaytetty, ja kun lahdon aika koitti, porukka osaski yhtakkia englantia ja rupes vaatia meilta maksua niista. Siina vaiheessa palo pinna, vaikka jalleen kerran vaadittu maksu oli joku 50 senttia. Periaatteesta vaan otti kupoliin: ei sita nyt kukaa Suomessakaa rupee pyytaa maksua poydassa olevista servieteista...
Viimisena iltana Da Latissa sato ihan torkeesti, joten paatettiin menna leffaan. Kaikkien "riemuksi" ainut raina, joka siella pyori, oli Sex and the City 2, joten kaytiin kattomassa manhattanilaisten sekoilua Abu Dhabissa. One euro well spent! Onneks meillei ole tullut viela mitaan selkkauksia poliisin kanssa, taalla on vahan semmonen lahjomismeisinki kuulemma.
Otettiin taas perus yobussi Saigoniin (alotin tan kirjottamisen Da Latissa ja kirjotan loppuun nyt taalla) ja se oli helvettia! Odotettiin samanlaista makuubussia kun aikaisemmin, mutta saatiin perus varissuobussi, jonka penkit ei taipunu taaksepain, paikalliset oksenteli ympariinsa, joku vauva melkein parkus ja tie oli kuoppaisa. Tultiin Saigoniin viiden aikaan aamuyosta, mut onneks paastiin hostellii nukkumaan "vahan" etuajassa.
Tanaan ollaan vaan chilattu, silla huomen aamulla lahtee bussi kohti Kambodzaa ja Angkor Watin temppeleita. Viikon paasta rupeen tekee jo lahtoa Hong Kongin kentalla kohti Suomea, aika menee liiankin nopeasti.
Vietnam hiljenee.
ps. Vietnamissa nainen on sita kauniimpi, mita valkosempi ja lihavampi se on! Hahaa. Tota lihavuusosiota en ihan usko, mutta valkosesta ihosta taalla tykataan. Kaikki kulkee pitkahihasissa vaatteissa neljankymmenen asteen helteella, jotteivat ruskettuisi. Sairasta (toisin kuin itsensa ehdon tahdoin grillaaminen neljankymmenen asteen helteessa, kun voisi myos lekotella varjossa...).
Vietnamilaiset eivat "koskaan" osta ruokaa jaakaappiin, vaan kaikki ostetaan aina samana paivana kadulta. Niinpa mentiin aamulla kaymaan paikallisella marketilla ja seisottiin Paulan kanssa vieressa, kun paikallinen mamselli osti kissanpennun illalliseksi. Eipa siina mitaan, ei niittenkaan mielesta varmaa oo nattia, ett me vedetaan poroa. Tosin yhdenkaan poron nimi tuskin on Simo tai Napsu tai Verho tai Mansikki tai Juniori tai joku muu niista paristakymmenesta mielikuvituksellisesta kissan nimesta, joita meilla on pienena jaloissa pyoriny. Sen takia vahan suretti koko episodi.
Maisemat meidan moporetkella oli muikeat, vuoria riitti silminkantamattomiin. Kaytiin tsiigailemassa paikallista kahvifarmia: Vietnam on maailman toiseksi suurin kahvintuottaja. Kiinnostaa varmaan, mutta viime vuonna oli vuoristoporukka rikastunu, kun Brasilia ei ollut pystyny tuottamaan niin pal kahvia. Siina sita globalisaatiota kerrakseen. Se meian opas kuitenkin ylpeena selitti, ett sen porukoiden farmi oli viime vuonna tuottanut jopa 30 000 dollaria (25 000 euroa). Vietnamissa se on tosin kylla ihan ketullinen summa rahaa.
Tavattiin reissullamme vuoristokansaa, joiden elama ei tuntunut olevan ihan talta vuosisadalta. En tosin tieda, paljonko se meian mopo-opas Rot juttuja varitti, mutta porukka uskoo mm. taikuuteen ja haamuperheisiin (mm. yks perhe oli pari vuotta takaperin tapettu, koska ne oli "haamuja"). Jarjestetyt avioliitot on tavallisia eika kellaan oikeastaan ole sahkoa. Tavallisten vietnamilaistenkin elamasta saatiin kuulla yhta ja toista. Taa olis muutaman tuntemani veikkosen unelmamaa: feminismi sanaa ei taida edes olla olemassa vietnamin kielessa. Kuulemamme mukaan on tavallista, etta mies viettaa illat kapakoissa/ystavien kanssa, kun nainen laittaa ruokaa, pyykkaa, hoitaa lapsia jne. Tastakin on tietysti olemassa poikkeuksia.
Yhdella pojalla oli taalla muuten paallansa paita, johon oli piirretty sammakko, rapu ja koira, joiden alle oli suloisesti kirjoitettu "frog, crab, bitch". Joku oli paitaa tehdessaan ilmeisesti sanakirjasta ottanut suoran kaannoksen narttukoiralle.. Muutenkin paikallisten enklanti on melko varikasta, suosituin lausahdus on "same same". Toimii vastauksena aina, kun vastapuoli ei tajua, mita yritat sanoa. Yhdessa hotlassa meidan oli myos poistuttava hotellista "before moon". Ero lukujen forteentousand ja fortitausand valilla on mahdotonta kuulla. Rahallisesti kyse ei ole suurista summista, mutta ketuttaa aina, jos joutuukin maksamaan sen fortitausandin.
Luottamus paikallisten ystavallisyyteen sai pienoisen kolauksen illallisella Da Latissa. Mentiin paikalliseen katuravinteliin, jossa kukaan ei oikeen osannut englantia. Tilattiin jotain sopivalta kalskahtavaa ja kaikki pl. Laula Paakso saivat tilaamaansa. Saatiin myos vahan ylimaarasta riisia, mutta aateltiin sen kuuluvan asiaan. Laskun tullessa meita velotettiinkin sitten ylimaarasista riisista, ja oltiin vahan, etta wtf, muttei jaksettu tapella. Ennen ruokailua meille oli poytaan tuotu savetpyyhkeet, jotka oltiin kaytetty, ja kun lahdon aika koitti, porukka osaski yhtakkia englantia ja rupes vaatia meilta maksua niista. Siina vaiheessa palo pinna, vaikka jalleen kerran vaadittu maksu oli joku 50 senttia. Periaatteesta vaan otti kupoliin: ei sita nyt kukaa Suomessakaa rupee pyytaa maksua poydassa olevista servieteista...
Viimisena iltana Da Latissa sato ihan torkeesti, joten paatettiin menna leffaan. Kaikkien "riemuksi" ainut raina, joka siella pyori, oli Sex and the City 2, joten kaytiin kattomassa manhattanilaisten sekoilua Abu Dhabissa. One euro well spent! Onneks meillei ole tullut viela mitaan selkkauksia poliisin kanssa, taalla on vahan semmonen lahjomismeisinki kuulemma.
Otettiin taas perus yobussi Saigoniin (alotin tan kirjottamisen Da Latissa ja kirjotan loppuun nyt taalla) ja se oli helvettia! Odotettiin samanlaista makuubussia kun aikaisemmin, mutta saatiin perus varissuobussi, jonka penkit ei taipunu taaksepain, paikalliset oksenteli ympariinsa, joku vauva melkein parkus ja tie oli kuoppaisa. Tultiin Saigoniin viiden aikaan aamuyosta, mut onneks paastiin hostellii nukkumaan "vahan" etuajassa.
Tanaan ollaan vaan chilattu, silla huomen aamulla lahtee bussi kohti Kambodzaa ja Angkor Watin temppeleita. Viikon paasta rupeen tekee jo lahtoa Hong Kongin kentalla kohti Suomea, aika menee liiankin nopeasti.
Vietnam hiljenee.
ps. Vietnamissa nainen on sita kauniimpi, mita valkosempi ja lihavampi se on! Hahaa. Tota lihavuusosiota en ihan usko, mutta valkosesta ihosta taalla tykataan. Kaikki kulkee pitkahihasissa vaatteissa neljankymmenen asteen helteella, jotteivat ruskettuisi. Sairasta (toisin kuin itsensa ehdon tahdoin grillaaminen neljankymmenen asteen helteessa, kun voisi myos lekotella varjossa...).
torstai 12. elokuuta 2010
Nha Trang
Saigonista matkasimme viime viikon torstaina kohti "beachbabe of the region":ia, Nha Trangia. Se on 340 000 asukkaan kaupunki, mutta turismi on keskittynyt luonnollisesti rannan tuntumaan ja muu kaupunki elaa omaa elamaansa ilman lankkareita. Ranta oli, noh ei paratiisimainen, mut mukiinmeneva. Vahan oli semmosta Costa del Sol Uuno Epsanjassa meininkia ilmassa, mutta parin miljoonakaupungin jalkeen oli taas mukava vaan paasta rauhallisempaan mestaan oleilemaan.
Kaytiin veneretkella, jossa paastiin snorklaamaan, joka kylla talla kertaa oli pienoinen pettymys. Malesiassa oli paremmat apajat varikkaiden kalojen ja korallien suhteen. Kaikkialla korallit oli kuolleita ja meren pohjasta loytyi aika paljon tupakka-askeja ja tyhjia vesipulloja. Veneretki kulki Snorkeling trip nimella, mutta sen ainoan snorklauksen jalkeen seilattiin toiselle saarelle lounastamaan, jonka jalkeen paatin henkilokunta taikoi jostain lavan esiin ja oli aika kansainvalisen melko tragikoomisen show'n. Kolme vietnamilaista, yksi soittaen epavireista kitaraa, yksi laulaen mikrofoniin, joka kaiutti jokaista sanaa ainakin viidesti ja kolmas lyoden vanhoista kanistereista kyhattyja rumpuja koittivat soittaa jokaisesta maasta jonkun biisin. Kuultiin ainakin Yellow Submarine ja liuta muita tunnistamattomia lansimaalaisia lauluja. Yhtaan suomalaista biisia ei kuulunut poikien arsenaaliin, mutta lopulta paastiin koko konkkaronkka bailaamaan Baila la bamba:n (vai mika ikina sen biisin nimi onkaan) tahtiin. Ei ollut yhtaan kiusallinen olo kellaan. Laivamatkaan kuului myos floating bar seka vierailu kolmannelle ja neljannelle saarelle (jotka luonnollisesti maksoivat extraa). Ei siis ollut ihan se snorklausreissu, jolle oltiin lahdetty, mutta hauskaa oli silti ja turistiin vahan muidenkin reissaajien kanssa.
Nha Trangissa otettiin taas vahan lisakosketusta paikalliseen ruokakulttuuriin, talla kertaa katuravintoloiden laajemman tarjonnan muodossa. Taalla nakee kaikkialla kadulla olevia karryja, joiden ymparilla istutaan polvenkorkuisissa tuoleissa ja vedetaan jotain perinteista vietnamilaista ruokaa, phota tai jonkinlaista risoton tapaista comia tai taytettya patonkia (patonki on jaanne ranskalaisten siirtomaa-ajoista). Joka paikassa on tasmalleen samanlaiset tuolit, mahtaa olla hyva bisnes sille firmalle, joka niita valmistaa. Tuolit ja poydat tosin on kokoa XXXXXS, eli niissa kaltaiseni amazooni joutuu syomaan paa polvissa. Katukeittioissa ongelmana yleensa on, ettei kukaan puhu englantia, mutta onneks eras ystavallinen paikallinen opetti sanomaan vietnamiksi "rakastan pho-keittoa", joten ei ongelmia! Ensin se vanha kettu tosin opetti mua sanomaan jotain melko rivoa, mutta onneks sen aiti laimas sita avarilla naamaan, joten tajusin etta mua yritettiin vetaa nenasta.
Tormattiin toiseenkin paikalliseen erikoisuuteen, gestapoon. Syotiin paivana eraana jotain kevatrullia, joiden maun pilas kuitenkin joku kummallinen vihrea kasvis. Noh, illalla mentii sit lohdutus pho-keitolle paikkaan nimelta Pho King Good (menestyisko Suomessa lafka nimeltaan Karjalanpaisti Kuningas Hyva?), joka tarjosi ei-oo:ta lahes jokaiselle ruokalistan vaihtoehdolle. Jotain onnistuttiin kuitenkin tilaamaan, mut saatiin taas vihreaa paholaista ruokaamme, joten Kati kysys tarjoilijalta, etta mita kettua se nyt sitten on. Tarjoilija vastas jotain "pno guo", johon Kati totes, etta "aaa, gestapo!". Vielakaan ei hajua, mita se oikeasti on, mutta gestapo nimella kulkee keskuudessamme tuo yrtti.
Ihmiset on taalla muuten ihan overiystavallisia (liiankin valilla, kyl ma nyt osaan sen oven itsekin avata tai olisin kylla muistanut ottaa ne passit mukaan ilman muistutusta (not). Oltiin yhtena iltana taas yllaripyllari syomassa ja siella ravintolassa maleskeli kans pari koiraa. No, koiranpentu innoissaan pari kertaa paasti lirut ravintolan lattialle. Meidan mielesta se oli vaan huvittavaa, mutta saatiin vahingonkorvaukseksi jalkiruoka veloituksetta. Myoskin astuttuani sisaan johonkin basaarin ja torin sekoitukseen, nappas vietnamilainen leidi meitsii kadesta ja tokas, etta "Madame, we DO have big sizes". Olin siina sitten vahan, etta ahaa kiitti naista, mut onneks se tarjoski vaan jotain 42-koon kenkaa. No hard feelings. Nha Trangissa jatkuu Saigonista tuttu meisinki, etta tyopaikoilla on ihan luvallista ottaa pikku nokoset. Riippumattoja tms. nukkumisvalineita on milloin missakin, joten asiakkaan pitaa usein herattaa kaupankassa , jotta saisi palvelua. Eraassa mestassa soitettiin myos Backstreet Boysia niin lujaa, etta asiansa joutui huutamaan. Makunsa kullakin.
Rantakohteessa kun oltiin, ni oli tietysti otettava pintakosketus paikalliseen yoelamaan. Saatiin flyeri biitsilla baarista, jossa sais pyytaa dj:ta soittamaan mita tahansa haluamaamme biisia. Illan tullen suunnattiin sitten Oasikseen, mut dj ei ollutkaan viela mestoilla. No eihan se mitaan, ne tokas Pialle, etta "but you could be the dj now!". Pia meni sitten dj-koppiin ja niin saatiin Vietnamkin bailaamaan Kymppilinja feat. Mariska: Mina - biisia. Oli melko eeppista, silla kukaan meista ei ollut ladannut virallista kesabiisia soittimeensa, joten mullakin oli jo kuukauden tauko tuosta rallatuksesta. DJ oli ladannut sen biisin koneelleen, joten kun toisen kerran kaytiin paikalla, niin Mina lahti soimaan heti, kun astuttiin sisaan. Yeah. Saatiin viel ilmaiset juomatkin kaupan paalle.
Snorklausreissu tehtyna rannalla ei sit paljon muuta tekemista ollut, kun nauttia olemisen siedettavasta keveydesta. Tarjolla olis ollu jos jonkinlaista vesiaktiviteettia, mutta wakebordauskin ois maksanut suolaset 30 euroa 15 minuuttia, niin meitsi passas. Paula hinkus kovasti kiteleimaan, mutta siina pitais ensin oppia hallitsemaan sita purjetta ja lautaa, joten sekin sitten ajan seka rahan puutteen takia jai. Tytot kuitenkin kokeili parasailing/paragliding-nimella kulkenutta touhua. Siina oli selassa laskuvarjo ja mahan puolelta meni koysi moottoriveneeseen. Laskuvarjon avulla noustaan sitten ilmaan ja moottorivene heittaa kierroksen vedessa, jonka jalkeen palataan takaisin rantaan. Naytti siistilta, mutta korkeanpaikankammoineni janistin touhusta. Tais kustantaa 12 euroa per larvi.
Nha Trangista siirryttiin eilen vuorille Da Lat nimiseen mestaan, jossa ensimmaista kertaa koko reissun aikana ei hikoiluta! Taalla on joku sadekausi meneillaan, eli joka paiva sataa parisen tuntia, mutta muuten on kaikkialla ollut aivan alyttoman kuuma. Nyt ollaan kuitenkin lahes 1500 metrin korkeudessa, jotenka ilmasto on erittain miellyttava.
Istun nyt muuten nettikahvilassa, jossa on jokaiselle oma tuhkakuppi. Kaikki muut asiakkaat on miehia, jotka tamppaa jotain alyttomia pelejaan. Vieressa on CS menossa. Nahtiin tanaa muuten myynnissa ihka-aitoja c-kasetteja! Kuultiin tanaan myos \, ett jos vietnamilainen nainen polttaa tupakkaa tai juo kaljaa julkisesti, se meinaa heti, ett on prostituoitu.. Aikamoista.
Jees. Tanaan oltiin skoottereiden kyydissa ympari vuoria, mutta siita lisaa myohemmin.
sunnuntai 8. elokuuta 2010
Hyvaa huomenta Vietnam!
Ollaan saavuttu pho-keiton luvattuun maahan, ja padapdapdapdaa (se makkarin tunnuslaulu): WE'RE LOVIN' IT. Lennettiin Singaporesta Ho Chi Min Cityyn (aiemmin tunnettiin Saigonina, mutta ranskalaisten seka amerikkalaisten sotaretkien jalkeen nimi vaihdettiin, kun Saigon kalskahti liikaa vanhoille ajoille). En tiennyt mestasta etukateen muuta, kun etta liikenne on sekopaista, eivatka ennakko-odotukset talla hetkella tuottaneet pettymysta. Saigon/HCMC on kaupunki, joka kirjaimellisesti viihdyttaa itse itseaan. Siella ei oikeastaan ole mitaan varsinaisia nahtavyyksia, mutta nahtavaa on silti kaikkialla. Nahtiin mm. kauppa, jossa myytiin pelkkia pienoispurjeveneita seka aurinkolaseja. "Osta pikku-Swan, niin saat aidot RayBanit kaupan paalle". Moiselle bisnekselle riittais Turussakin varmasti kysyntaa! Paikallinen sahkoverkko on myos nakemisen arvoinen, silla viiden metrin valein on lyhtypylvaita, joihin jokaisen kulkee satakunta johtoa...
HCMC;ssa on populaa 11 miljoonaa, muttei mitaan metroa/kaupunkijunaa/tms. Liikkumisongelma onkin sitten ratkaistu napparasti noin 9 miljoonalla skootterilla: skoottereita, niita myyvia kauppoja, niiden varaosia myyvia kauppoja (mm. kauppa omistettu pelkastaan skootterien istuinten myynnille) seka kyparien myyntikojuja on yhta paljon, kuin Turussa kebabpitserioita. Yksisuuntaisella kadulla on usein toinen kaista taynna skoottereita ja autoilijat, pyorailijat seka kavelijat koittavat vaistella niita parhaansa mukaan. Skoottereilla myos kuljetetaan kaikkea kaasupulloista tuoleihin ja tikapuihin. Harvinaista ei ole myoskaan nahda nelihenkista perhetta yhden skootterin selassa, vauvat kulkee napparasti sylissa ilman kyparaa. Sadesaalla kokonainen perhe on verhoutunut yhden sadeviitan alle. Ihmeteltiin eilen puolisen tuntia yhta viisi"kaistaista"(kaistaviivoja ei oikeastaan ole) liikenneympyraa, jossa vaikutti vallitsevan taydellinen anarkia: eniten toottaava sai menna ensiksi ja muut vaistoivat. Kaiken keskella joku sekopaa kuljetti torikojuaan ja koitti varmaan myyda nuudelikeittoa. Tormattiin myoskin rehelliseen drive-in markettiin. Ihmiset ajoivat kojulta toiselle skoottereilla ja ostivat illallistarpeita. Jalan siella oli vahan paha liikkua.
Ruoka on taas kerran loistavaa. Meikalaisella tulee olemaan lisakiloja takasin pain muuallakin kuin rinkassa. Istuttiin Paulan kanssa yksi aamu viiden aikoihin kadulla syomassa vietnamilaista erikoisuutta pho-keittoa paikallisten kanssa, jotka ei puhuneet sanaakaan englantia. Napparasti ne silti opasti, ett miten sita kuuluu syoda ja meitsi phorahti. Nyt mun ei tee mieli syoda enaa mitaan muuta, mika on myos hyvin kukkaroystavallista, silla yks pho-keitto kustantaa joku 70 senttia. Takalaiset vetaa tota phokeittoa aamupalaks, lounaaks, iltapalaks seka yosnagarilla. Mun Lonely Planetin mukaan se on "dish that built a nation".
Muutenkin taal on melko halpaa eika kauheasti haitannut ekan illan happy hour, jossa sai kaks drinkkia yhden hinnalla. Siina tuli sitten yhdelle pina coladalle hintaa joku 1,50 euroa. Tarjous oli voimassa baarissa nimelta: Apocalypse! now ja siella soi ABBA. Globalisoituminen on ihmeellinen asia.
Paikallinen valuutta on dong ja se tekee meista miljonaareja. Vielakin jaksaa naurattaa, kun kysyy: "Paljon nostit?", johon toinen vastaa "Pari miltsii". Miljoona dongia on jotain 40 euroa.
Valilla tuntuu vahan ryostoltakin taa hintataso, ollaan kuin jotain pahimpia siirtomaaisantia, joilla on maita ja mettaa ja mantuja. Toisaalta meita myos koitetaan kusettaa koko ajan 6-0. Yks taksikuski ei suostunut, etta maksetaan mittarilukema (0,5 euroa), vaan meian ois pitany maksaa 3 amerikan dollaria taksimatkasta. Se ei puhunu sanaakaan englantia, kun koitettiin selittaa ettei meilla oo dollareita, vaan dongeja ja etta mittarihinta on vahan eri. Elekielikaan ei auttanut, joten lyotiin sille sitten triplasumma rahaa kateen ja haivyttiin keskisormi pystyssa. Taalla muuten voi maksaa dollareilla hairitsevan monessa paikassa ja sita oikeastaan odotetaan turisteilta. Paulaa lainatakseni: "WHAT THE HELL?".
Sanonta yrittanytta ei laiteta (jota en kirjaimellisesti vielakaan oikein ymmarra) patee loistavasti taalla. Jos jotain asiaa ei Saigonissa ole myytavana, ei sita ole olemassakaan. Kahvilassa ei voi istua ilman, etta joku tulee kauppaamaan jotain: kirjoja, aurinkolaseja, banaanilehtia... Mulle koitettiin myyda jotain englanninkielista opusta ja tokaisin myyjalle, ett "Sorry, I can't read English". Myyja katso mua tuimasti ja tokas, ett "YOU LIE!". Aika kettu.. Paula osti silta sitten jonkun "Understanding Vietnam"-opuksen. Lukutaitoisilla on niin paljon hauskempaa!
Singaporen jalkeen Saigonin olis pitanyt olla "vaarallinen" kaupunki, muttei se silta tuntunut aluksi. Yhtena iltana joku ohitse ajanut skootterikuski kuitenkin tarttus mun olkalaukkuun ja koitti kiskaista sen pois, mutta onneks vanhoilla pesapalloilijareflekseilla huitaisin sita kateen ja se irrotti. Paikalliset muistuttavat muutenkin jatkuvasti, etta kamojen kanssa tulee olla varuillaan. Hostellin emanta sanos, etta koska porukka loi futiksen MM-kisoista niin paljon vetoa ja havis rahaa, niin tana kesana on ollut huomattavan paljon rikollisuutta. Aikamoinen dominoefekti jostain potkupallon tuloksista! Suojaudutaan ryostoa vastaan "vatsalaukuilla", sellaisilla vyolaukun nakoisilla rahapusseilla. Ne on muuten ihan hirveen katevat, mut jos on sattunut laittamaan mekon paalle, ei niista rahan kaivaminen ole ihan niin yksinkertaista...
Vietnamissa kun ollaan, niin Vietnamin sota on melkoisen tapetilla. Kaytiin Cu Chi-tunneleissa, joita kommunistisen puolueen Viet Cong - sotilaat kayttivat sodan aikana seka myos sodalle omistetussa museossa. Kaikki sotaan liittyva materiaali on aika rankkaa katseltavaa ja kuunneltavaa, eika oikeen suostu uskomaan, etta se kaikki tapahtu joku 40 vuotta sitten. Ollaan keskenamme jauhettu siita aika paljon, saatu jopa riita aikaiseksi, joten en siita jaksa paljon kirjottaa. Sodan syyt ovat vielakin vahan hamarassa, enka neutraalia nakemysta siita ole saanut, mutta eniten mua ihmetyttava asia on se, ett vaikka kuinka sota on sota, en voi kasittaa kuinka normaalit jenkkijannut on voineet menna paastaan niin sekaisin Vietnamissa, etta ovat ryhtyneet tappamaan siviileja. Meidan porukoiden sukupolvi silloin, kun ne oli meidan ikaisia? Sairasta.
Kaiken kaikkiaan Vietnam on ehdottomasti paras maa, jossa ikina olen kaynyt. Ma olen kuin kotonani sen sekopaisilla kaduilla nauramassa ihmisten ideoille. Katujen nimet voisolla taalla nimetty nillamyyvientavaroiden mukaan, silla kaikki vessan kansia myyvista kaupoista ruuvikauppoihin sijaitsevat samallakadulla. Taalta voisin ostaa semmosen lamen t-paidan, I <3 SGN, ja oikeasti tarkoittaa sita. Jos joku vaittaa, ett New York on kaupunki, joka ei koskaan nuku, niin rohkenisin sanoa Saigonin sopivan siihen sanontaan kuin pho-keitto mun suuhun. Tosin porukka ottaa taalla aika usein lepia: kun menee johonki kauppaan, niin yhdessa kolmesta tyontekija makaa aurinkotuolilla nokosilla keskella kaytavaa ja saattaa havatua siihen, etta asiakas tuli. Ihmiset ovat suurimmilta osin ystavallisia, mutta englannin osaaminen on heikohkoa. Onneks oon kerran naytelly ranskalaisessa improteatterissa, joten elehtiminen on mulla verissa. NOT.
Nyt ei olla sitten enaa Saigonissa, vaan hypattiin eilen bussiin itarannikolle kohti Nha Trangia. Bussi ei ollu taaskaan mikaan ihan normaali, vaan siella oli kolmessa jonossa makuupaikkoja. Jokaiselle oli siis oma pikku makuusoppensa, jossa sai kivasti nukuttua koko 12 tunnin bussimatkan. Kustansi jonku 7 euroa.
Jepjep, mut saatiin Katin kans tanaa nii pahaa ruokaa (jonku paikallisen pursiseuran mesta), ett mennaan nyt pho-keitolle.
Vietnam hiljenee.
HCMC;ssa on populaa 11 miljoonaa, muttei mitaan metroa/kaupunkijunaa/tms. Liikkumisongelma onkin sitten ratkaistu napparasti noin 9 miljoonalla skootterilla: skoottereita, niita myyvia kauppoja, niiden varaosia myyvia kauppoja (mm. kauppa omistettu pelkastaan skootterien istuinten myynnille) seka kyparien myyntikojuja on yhta paljon, kuin Turussa kebabpitserioita. Yksisuuntaisella kadulla on usein toinen kaista taynna skoottereita ja autoilijat, pyorailijat seka kavelijat koittavat vaistella niita parhaansa mukaan. Skoottereilla myos kuljetetaan kaikkea kaasupulloista tuoleihin ja tikapuihin. Harvinaista ei ole myoskaan nahda nelihenkista perhetta yhden skootterin selassa, vauvat kulkee napparasti sylissa ilman kyparaa. Sadesaalla kokonainen perhe on verhoutunut yhden sadeviitan alle. Ihmeteltiin eilen puolisen tuntia yhta viisi"kaistaista"(kaistaviivoja ei oikeastaan ole) liikenneympyraa, jossa vaikutti vallitsevan taydellinen anarkia: eniten toottaava sai menna ensiksi ja muut vaistoivat. Kaiken keskella joku sekopaa kuljetti torikojuaan ja koitti varmaan myyda nuudelikeittoa. Tormattiin myoskin rehelliseen drive-in markettiin. Ihmiset ajoivat kojulta toiselle skoottereilla ja ostivat illallistarpeita. Jalan siella oli vahan paha liikkua.
Ruoka on taas kerran loistavaa. Meikalaisella tulee olemaan lisakiloja takasin pain muuallakin kuin rinkassa. Istuttiin Paulan kanssa yksi aamu viiden aikoihin kadulla syomassa vietnamilaista erikoisuutta pho-keittoa paikallisten kanssa, jotka ei puhuneet sanaakaan englantia. Napparasti ne silti opasti, ett miten sita kuuluu syoda ja meitsi phorahti. Nyt mun ei tee mieli syoda enaa mitaan muuta, mika on myos hyvin kukkaroystavallista, silla yks pho-keitto kustantaa joku 70 senttia. Takalaiset vetaa tota phokeittoa aamupalaks, lounaaks, iltapalaks seka yosnagarilla. Mun Lonely Planetin mukaan se on "dish that built a nation".
Muutenkin taal on melko halpaa eika kauheasti haitannut ekan illan happy hour, jossa sai kaks drinkkia yhden hinnalla. Siina tuli sitten yhdelle pina coladalle hintaa joku 1,50 euroa. Tarjous oli voimassa baarissa nimelta: Apocalypse! now ja siella soi ABBA. Globalisoituminen on ihmeellinen asia.
Paikallinen valuutta on dong ja se tekee meista miljonaareja. Vielakin jaksaa naurattaa, kun kysyy: "Paljon nostit?", johon toinen vastaa "Pari miltsii". Miljoona dongia on jotain 40 euroa.
Valilla tuntuu vahan ryostoltakin taa hintataso, ollaan kuin jotain pahimpia siirtomaaisantia, joilla on maita ja mettaa ja mantuja. Toisaalta meita myos koitetaan kusettaa koko ajan 6-0. Yks taksikuski ei suostunut, etta maksetaan mittarilukema (0,5 euroa), vaan meian ois pitany maksaa 3 amerikan dollaria taksimatkasta. Se ei puhunu sanaakaan englantia, kun koitettiin selittaa ettei meilla oo dollareita, vaan dongeja ja etta mittarihinta on vahan eri. Elekielikaan ei auttanut, joten lyotiin sille sitten triplasumma rahaa kateen ja haivyttiin keskisormi pystyssa. Taalla muuten voi maksaa dollareilla hairitsevan monessa paikassa ja sita oikeastaan odotetaan turisteilta. Paulaa lainatakseni: "WHAT THE HELL?".
Sanonta yrittanytta ei laiteta (jota en kirjaimellisesti vielakaan oikein ymmarra) patee loistavasti taalla. Jos jotain asiaa ei Saigonissa ole myytavana, ei sita ole olemassakaan. Kahvilassa ei voi istua ilman, etta joku tulee kauppaamaan jotain: kirjoja, aurinkolaseja, banaanilehtia... Mulle koitettiin myyda jotain englanninkielista opusta ja tokaisin myyjalle, ett "Sorry, I can't read English". Myyja katso mua tuimasti ja tokas, ett "YOU LIE!". Aika kettu.. Paula osti silta sitten jonkun "Understanding Vietnam"-opuksen. Lukutaitoisilla on niin paljon hauskempaa!
Singaporen jalkeen Saigonin olis pitanyt olla "vaarallinen" kaupunki, muttei se silta tuntunut aluksi. Yhtena iltana joku ohitse ajanut skootterikuski kuitenkin tarttus mun olkalaukkuun ja koitti kiskaista sen pois, mutta onneks vanhoilla pesapalloilijareflekseilla huitaisin sita kateen ja se irrotti. Paikalliset muistuttavat muutenkin jatkuvasti, etta kamojen kanssa tulee olla varuillaan. Hostellin emanta sanos, etta koska porukka loi futiksen MM-kisoista niin paljon vetoa ja havis rahaa, niin tana kesana on ollut huomattavan paljon rikollisuutta. Aikamoinen dominoefekti jostain potkupallon tuloksista! Suojaudutaan ryostoa vastaan "vatsalaukuilla", sellaisilla vyolaukun nakoisilla rahapusseilla. Ne on muuten ihan hirveen katevat, mut jos on sattunut laittamaan mekon paalle, ei niista rahan kaivaminen ole ihan niin yksinkertaista...
Vietnamissa kun ollaan, niin Vietnamin sota on melkoisen tapetilla. Kaytiin Cu Chi-tunneleissa, joita kommunistisen puolueen Viet Cong - sotilaat kayttivat sodan aikana seka myos sodalle omistetussa museossa. Kaikki sotaan liittyva materiaali on aika rankkaa katseltavaa ja kuunneltavaa, eika oikeen suostu uskomaan, etta se kaikki tapahtu joku 40 vuotta sitten. Ollaan keskenamme jauhettu siita aika paljon, saatu jopa riita aikaiseksi, joten en siita jaksa paljon kirjottaa. Sodan syyt ovat vielakin vahan hamarassa, enka neutraalia nakemysta siita ole saanut, mutta eniten mua ihmetyttava asia on se, ett vaikka kuinka sota on sota, en voi kasittaa kuinka normaalit jenkkijannut on voineet menna paastaan niin sekaisin Vietnamissa, etta ovat ryhtyneet tappamaan siviileja. Meidan porukoiden sukupolvi silloin, kun ne oli meidan ikaisia? Sairasta.
Kaiken kaikkiaan Vietnam on ehdottomasti paras maa, jossa ikina olen kaynyt. Ma olen kuin kotonani sen sekopaisilla kaduilla nauramassa ihmisten ideoille. Katujen nimet voisolla taalla nimetty nillamyyvientavaroiden mukaan, silla kaikki vessan kansia myyvista kaupoista ruuvikauppoihin sijaitsevat samallakadulla. Taalta voisin ostaa semmosen lamen t-paidan, I <3 SGN, ja oikeasti tarkoittaa sita. Jos joku vaittaa, ett New York on kaupunki, joka ei koskaan nuku, niin rohkenisin sanoa Saigonin sopivan siihen sanontaan kuin pho-keitto mun suuhun. Tosin porukka ottaa taalla aika usein lepia: kun menee johonki kauppaan, niin yhdessa kolmesta tyontekija makaa aurinkotuolilla nokosilla keskella kaytavaa ja saattaa havatua siihen, etta asiakas tuli. Ihmiset ovat suurimmilta osin ystavallisia, mutta englannin osaaminen on heikohkoa. Onneks oon kerran naytelly ranskalaisessa improteatterissa, joten elehtiminen on mulla verissa. NOT.
Nyt ei olla sitten enaa Saigonissa, vaan hypattiin eilen bussiin itarannikolle kohti Nha Trangia. Bussi ei ollu taaskaan mikaan ihan normaali, vaan siella oli kolmessa jonossa makuupaikkoja. Jokaiselle oli siis oma pikku makuusoppensa, jossa sai kivasti nukuttua koko 12 tunnin bussimatkan. Kustansi jonku 7 euroa.
Jepjep, mut saatiin Katin kans tanaa nii pahaa ruokaa (jonku paikallisen pursiseuran mesta), ett mennaan nyt pho-keitolle.
Vietnam hiljenee.
perjantai 6. elokuuta 2010
Singapore in bilder
Rullaportaatkin liikkuu vaaraan suuntaan...
Paulal ei oo koskaa kivaa. 
Singapore skyline
Chinatown
Ruokatauko hawker's stallissa.
Papparazzi Chinatownissa
Erilaisia mehuja. Kaktus ois kiva.
Meian oma terde.
Little India
Paula ja smooth kadun ylitys
tiistai 3. elokuuta 2010
Expatriaatteja ja nahanluontia
Toista paivaa Singaporessa ja so far McDonalds kaynteja takana nolla! On kyl aikamoista taistelua, silla meian hotlaa vastapaata on 24/7 aukioleva Makkari.
(toim. huom. tata kirjoittaessa takana oli nolla, mutta myohemmin tuli kerran sorruttua. ja oli viela pahaa!)
Singapore ei todellakaan ole niin roskaton, kun aina ois kuvitellut, mut siisti mesta silti. Taalta loytyy Little India, Arab Quaters, Chinatown (jo kolmas talla reissulla, ne on kovia poikia sikiintymaan nuo kiinalaiset), Colonial District... Se todella nakyy katukuvassa, silla kun siirtyy korttelista toiseen, niin tarjolla oleva ruoka, talojen arkkitehtuuri ja ymparilla molotettava kieli vaihtelee koko ajan. Meilla ei oo muuten hajuakaan, ett mika on Singaporen virallinen kieli, mut tan kulttuurien sulautumisen johdosta sita tuskin on olemassakaan. Koitettiin taksikuskilta kysella, mut se osas vaan singlishia, joka on jonkinlainen englannin murre, joka taalla on kehittynyt.
Unodin muuten kertoa, etta olin Malesiassa vahan parempaa vakea, silla matkasin bussissa businessluokassa! Mistaan turistien rahastamisesta moisessa tuskin oli kysymys, kun multa ei ees kysytty mihin luokkaan halusin. Taisin vaan huokua ymparillani kuninkaallista auraa. Eros tavallisesta bussista siina, ett penkkeja oli vaan kolme per rivi ja jalkatilaa hieman enemman, kun perusreissulla kaupungilta Vakkelle, joka sekin on muuten ihan kokemisen arvoinen bussimatka itsessaan! Suosittelen.
Asiaan. Singaporessa seikkailtiin siis kolmisen paivaa: tapasin Paulan, Katin ja Pian metroasemalla maanantaina. Laksittiin sitten juhlistamaan ekaa yhteista iltaamme kaupungille, vaikka masennuttiin vahan, kun juomat eivat olletkaan niin halpoja kuin ruoka. Meidan kanssa tuli sitten tekemaan tuttavuutta brittipoika nimeltansa Archie, joka vaitti, etta "my friends bet my 20 bucks I couldn't stay here and talk to you guys for 3 minutes, so will you help me get the money?". No, tottakaihan me nyt kaveria hadassa autettiin, vaikka kyl heti oli pieni haisuli siita, ettei nyt ihan totta puhunut. Myohemmin paljastu, ett Archie oli vahan Forrest Gump tyyliin "my momma says I'm special" kind of special tyyppi. Sen paras kaveri oli Jeff, joka oli Englannissa asustava aasi. Hauska seuraa, ei siin mittaa!
Siina sitten loputkin Archien kavereista paaty poytaamme ja tehtiin lahempaa tuttavuutta. Jannut paljastu 18-vuotiaiksi miehen aluiksi, jotka jannasivat juuri 6th forminsa (meian yo-kirjoitukset) tuloksia. Niiden vanhemmat oli jotain pankkiireja ja kotiaiteja, minka takia kaikki olivat mutkien kautta Singaporeen paatyneet asumaan. Lopulta loydettiin sitten itsemme jostain Singaporen esikaupunkialueelta expatriaatin nelikerroksisesta "talosta" uima-altaineen parantamassa jalleen suomikuvaa (+6 ihmista tietaa, ett Nokia on Suomesta). Pojille ei missan vaiheessa selvinny, ettei ollakaan 16, mut ehka niin on parempi. Laula Paakso sattui sit unohtamaan myos kameransa sinne mansionille (loisto matkaseuraa meitsil, vahan jannitysmomentteja tasapaksuun menoon), joten jouduttiin sita viel myohemmi metsastaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin.
Seuraavat paivat sitten vahan shoppailtiin ja ihmeteltiin maailmanmenoa. Kayskenneltiin eri kaupunginosissa ja kaytiin 4D-teatterissa. Singaporesta paallimmaisena jai mieleen halpa ruoka,erittain vekkulit rakennukset ja maailman huonoin tuuri! Tiistaina vaellettiin n. 5km Marina Bay-nimiseen paikkaan, josta ois pitany nahda yli koko Singaporen, mut saavuttiin sinne joku tunti sulkemisajan jalkeen. P*ska reissu, mut tulipahan tehtya (no okei, nahtiin samalla myos Spore skyline, joka oli aivan maaginen, joten jotain hyvaakin). Keskiviikkona olis ollut Lady's night, mutta paastiin yokerhoon asti vasta joskus kahdentoista jalkeen, jolloin ei enaa ilmaisia drinkkilippuja saanut. Meidan matkabudjettiin ei myoskaan oikeen sopinut vedella mitaan 12 euron Singapore Slingeja.
Pisteena i:n paalle mun eras PAIMIOLAINEN kaveri olis ollut Singaporessa samaan aikaan. Parisen tuntia pyorittiin ympari kaupunkia etsien baaria nimelta dbl o (eli double 0, tuplanolla, ois pitanyt tajuta ett nimi on enne!), jossa Sussu oli kera vaihtaritoveriensa, mut ei loydetty. Siin vaiheessa kun taksikuski kyyditsi meidat takas paikkaan, jossa oltiin kahta tuntia ennen baaria etsitty tuloksetta ja kertoi sen menneen "bankrupt", paatettiin, ett parempi myontaa tappio ja lahtea hotlaan nukkumaan ennen torstaista lentoa Saigoniin. No ei se takapakki kyl siihe loppunut, silla 24/7 makkikin sattui just sillon oleen kiinni, ku oltais kaivattu vahan lohdutusta.
Singaporesta paalimmaisena jai mieleen halpa ja hyva ruoka, turvallisuus ja terrorismipelon lietsonta. Joka paikassa oli muistus siita, ett jos nakee hylatyn kassin, pitaa siita ilmoittaa poliisille. Samaten metroasemilla pyori video miehesta, joka rajaytti pommin metrossa. Turvallinen olo tuli siita! Turvallista siella kylla oikeesti kuitenkin oli: yksi meian taksikuskeista tosin oli sekopaa. Juuri ennen hotellia melkein tormattiin bussiin niin, etta bussi ja toinen taksi joutus painaa jarrut pohjaan ja kirskunta kuulus kaikkialle, mut meia kuski vaa naureskeli ja tokas, ett "no problem" ja paino bussin ja taksin valista eteenpain. Sita ennen se oli just paasannu, ett "Singapore very safety. When go out, know karaoke and pub, very safety. Other Asia, not so safety".
Ruokaa oli tarjolla jos jonkinlaista. Little Indiassa oli vierivieressa ravinteleja, jotka ilmoittivat tarjoavansa seka veg & non veg. Se, mita sielt ei sit saa, jai mysteeriksi. Meidan vieresssa oli myos 24/7 auki ollut ostoskeskus Mustafa Center, jostai sai kaikkea maan ja taivaan valilta.
Tanaan tosiaan lennettiin Vietnamin Ho Chi Min Cityyn (ennen Vietnamien yhdistymista also known as Saigon, jota nykyaankin viela kaytetaan silla hooseeamsee on liian pitka lausua). Ensivaikutelma Vietnamista on kaoottinen, mutta MAHTAVA. Kysyin Paulalta, ett mita se tekee, jos heratan sen aamulla huutamalla korvaan "GOOD MOORNING VIETNAAAM" ja se vastas, ett en sen jalkeen huuda enaa mitaan. Brutaalia. Pohdittiin tanaan muuten, ett jos sattumalta sattuis unohtaa pyssynsa kasimatkatavaroihin ja sit vetais sen pois repusta siina turvatarkastuksessa ja tokais, ett "sorry, I forgot it there, I don't need it anymore though, I can throw it to the garbage", ni paasisko sit enaa koneeseen?
Vietnamissa kaikki on halpaa. Tarkoituksena ois olla taalla kaks yota ja lahtea sit vahan tsiigailee rannikkoa. Ma ja aurinko ei kyl ollaa mitaa parhaita ystavia, silla luon talla aikaa nahkaani ku mikakin python. Olihan se siistii kaks paivaa kuvitella, ett meitsikin pystyy ruskettuu, mut nyt se on all gone. Mietin myos tanaa, ett voinkohan ottaa enaa uudestaa aurinkoa, mut tyttojen mielest ihotautilaakari suosittelis just sita, ett enkohan. Sarkasmia ei talla reissulla harrasteta.
Huomenna Cu Chi tunnels, jotka olivat siis pahamaineisen kommunistiryhma Viet Congin kaytossa Vietnamin sodan aikaan. Meitsi karsii vahan vesi- seka pulupelon lisaksi myos klaustrofobiasta, joten en tieda uskallanko itse tunneleihin, mutta katsellaan. Niita on kylla laajennettu turisteille sopivaksi. Joka on vahan lame, mut meitsil nyt ainakin parempi.
Ainii Saigonissakin on Chinatown!
Eikai tas muuta,
Saara
(toim. huom. tata kirjoittaessa takana oli nolla, mutta myohemmin tuli kerran sorruttua. ja oli viela pahaa!)
Singapore ei todellakaan ole niin roskaton, kun aina ois kuvitellut, mut siisti mesta silti. Taalta loytyy Little India, Arab Quaters, Chinatown (jo kolmas talla reissulla, ne on kovia poikia sikiintymaan nuo kiinalaiset), Colonial District... Se todella nakyy katukuvassa, silla kun siirtyy korttelista toiseen, niin tarjolla oleva ruoka, talojen arkkitehtuuri ja ymparilla molotettava kieli vaihtelee koko ajan. Meilla ei oo muuten hajuakaan, ett mika on Singaporen virallinen kieli, mut tan kulttuurien sulautumisen johdosta sita tuskin on olemassakaan. Koitettiin taksikuskilta kysella, mut se osas vaan singlishia, joka on jonkinlainen englannin murre, joka taalla on kehittynyt.
Unodin muuten kertoa, etta olin Malesiassa vahan parempaa vakea, silla matkasin bussissa businessluokassa! Mistaan turistien rahastamisesta moisessa tuskin oli kysymys, kun multa ei ees kysytty mihin luokkaan halusin. Taisin vaan huokua ymparillani kuninkaallista auraa. Eros tavallisesta bussista siina, ett penkkeja oli vaan kolme per rivi ja jalkatilaa hieman enemman, kun perusreissulla kaupungilta Vakkelle, joka sekin on muuten ihan kokemisen arvoinen bussimatka itsessaan! Suosittelen.
Asiaan. Singaporessa seikkailtiin siis kolmisen paivaa: tapasin Paulan, Katin ja Pian metroasemalla maanantaina. Laksittiin sitten juhlistamaan ekaa yhteista iltaamme kaupungille, vaikka masennuttiin vahan, kun juomat eivat olletkaan niin halpoja kuin ruoka. Meidan kanssa tuli sitten tekemaan tuttavuutta brittipoika nimeltansa Archie, joka vaitti, etta "my friends bet my 20 bucks I couldn't stay here and talk to you guys for 3 minutes, so will you help me get the money?". No, tottakaihan me nyt kaveria hadassa autettiin, vaikka kyl heti oli pieni haisuli siita, ettei nyt ihan totta puhunut. Myohemmin paljastu, ett Archie oli vahan Forrest Gump tyyliin "my momma says I'm special" kind of special tyyppi. Sen paras kaveri oli Jeff, joka oli Englannissa asustava aasi. Hauska seuraa, ei siin mittaa!
Siina sitten loputkin Archien kavereista paaty poytaamme ja tehtiin lahempaa tuttavuutta. Jannut paljastu 18-vuotiaiksi miehen aluiksi, jotka jannasivat juuri 6th forminsa (meian yo-kirjoitukset) tuloksia. Niiden vanhemmat oli jotain pankkiireja ja kotiaiteja, minka takia kaikki olivat mutkien kautta Singaporeen paatyneet asumaan. Lopulta loydettiin sitten itsemme jostain Singaporen esikaupunkialueelta expatriaatin nelikerroksisesta "talosta" uima-altaineen parantamassa jalleen suomikuvaa (+6 ihmista tietaa, ett Nokia on Suomesta). Pojille ei missan vaiheessa selvinny, ettei ollakaan 16, mut ehka niin on parempi. Laula Paakso sattui sit unohtamaan myos kameransa sinne mansionille (loisto matkaseuraa meitsil, vahan jannitysmomentteja tasapaksuun menoon), joten jouduttiin sita viel myohemmi metsastaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin.
Seuraavat paivat sitten vahan shoppailtiin ja ihmeteltiin maailmanmenoa. Kayskenneltiin eri kaupunginosissa ja kaytiin 4D-teatterissa. Singaporesta paallimmaisena jai mieleen halpa ruoka,erittain vekkulit rakennukset ja maailman huonoin tuuri! Tiistaina vaellettiin n. 5km Marina Bay-nimiseen paikkaan, josta ois pitany nahda yli koko Singaporen, mut saavuttiin sinne joku tunti sulkemisajan jalkeen. P*ska reissu, mut tulipahan tehtya (no okei, nahtiin samalla myos Spore skyline, joka oli aivan maaginen, joten jotain hyvaakin). Keskiviikkona olis ollut Lady's night, mutta paastiin yokerhoon asti vasta joskus kahdentoista jalkeen, jolloin ei enaa ilmaisia drinkkilippuja saanut. Meidan matkabudjettiin ei myoskaan oikeen sopinut vedella mitaan 12 euron Singapore Slingeja.
Pisteena i:n paalle mun eras PAIMIOLAINEN kaveri olis ollut Singaporessa samaan aikaan. Parisen tuntia pyorittiin ympari kaupunkia etsien baaria nimelta dbl o (eli double 0, tuplanolla, ois pitanyt tajuta ett nimi on enne!), jossa Sussu oli kera vaihtaritoveriensa, mut ei loydetty. Siin vaiheessa kun taksikuski kyyditsi meidat takas paikkaan, jossa oltiin kahta tuntia ennen baaria etsitty tuloksetta ja kertoi sen menneen "bankrupt", paatettiin, ett parempi myontaa tappio ja lahtea hotlaan nukkumaan ennen torstaista lentoa Saigoniin. No ei se takapakki kyl siihe loppunut, silla 24/7 makkikin sattui just sillon oleen kiinni, ku oltais kaivattu vahan lohdutusta.
Singaporesta paalimmaisena jai mieleen halpa ja hyva ruoka, turvallisuus ja terrorismipelon lietsonta. Joka paikassa oli muistus siita, ett jos nakee hylatyn kassin, pitaa siita ilmoittaa poliisille. Samaten metroasemilla pyori video miehesta, joka rajaytti pommin metrossa. Turvallinen olo tuli siita! Turvallista siella kylla oikeesti kuitenkin oli: yksi meian taksikuskeista tosin oli sekopaa. Juuri ennen hotellia melkein tormattiin bussiin niin, etta bussi ja toinen taksi joutus painaa jarrut pohjaan ja kirskunta kuulus kaikkialle, mut meia kuski vaa naureskeli ja tokas, ett "no problem" ja paino bussin ja taksin valista eteenpain. Sita ennen se oli just paasannu, ett "Singapore very safety. When go out, know karaoke and pub, very safety. Other Asia, not so safety".
Ruokaa oli tarjolla jos jonkinlaista. Little Indiassa oli vierivieressa ravinteleja, jotka ilmoittivat tarjoavansa seka veg & non veg. Se, mita sielt ei sit saa, jai mysteeriksi. Meidan vieresssa oli myos 24/7 auki ollut ostoskeskus Mustafa Center, jostai sai kaikkea maan ja taivaan valilta.
Tanaan tosiaan lennettiin Vietnamin Ho Chi Min Cityyn (ennen Vietnamien yhdistymista also known as Saigon, jota nykyaankin viela kaytetaan silla hooseeamsee on liian pitka lausua). Ensivaikutelma Vietnamista on kaoottinen, mutta MAHTAVA. Kysyin Paulalta, ett mita se tekee, jos heratan sen aamulla huutamalla korvaan "GOOD MOORNING VIETNAAAM" ja se vastas, ett en sen jalkeen huuda enaa mitaan. Brutaalia. Pohdittiin tanaan muuten, ett jos sattumalta sattuis unohtaa pyssynsa kasimatkatavaroihin ja sit vetais sen pois repusta siina turvatarkastuksessa ja tokais, ett "sorry, I forgot it there, I don't need it anymore though, I can throw it to the garbage", ni paasisko sit enaa koneeseen?
Vietnamissa kaikki on halpaa. Tarkoituksena ois olla taalla kaks yota ja lahtea sit vahan tsiigailee rannikkoa. Ma ja aurinko ei kyl ollaa mitaa parhaita ystavia, silla luon talla aikaa nahkaani ku mikakin python. Olihan se siistii kaks paivaa kuvitella, ett meitsikin pystyy ruskettuu, mut nyt se on all gone. Mietin myos tanaa, ett voinkohan ottaa enaa uudestaa aurinkoa, mut tyttojen mielest ihotautilaakari suosittelis just sita, ett enkohan. Sarkasmia ei talla reissulla harrasteta.
Huomenna Cu Chi tunnels, jotka olivat siis pahamaineisen kommunistiryhma Viet Congin kaytossa Vietnamin sodan aikaan. Meitsi karsii vahan vesi- seka pulupelon lisaksi myos klaustrofobiasta, joten en tieda uskallanko itse tunneleihin, mutta katsellaan. Niita on kylla laajennettu turisteille sopivaksi. Joka on vahan lame, mut meitsil nyt ainakin parempi.
Ainii Saigonissakin on Chinatown!
Eikai tas muuta,
Saara
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)